-
Kissan kuolema
Tiesinhän minä sen päivän koittavan. Sitten kun huonoja päiviä on enemmän kuin hyviä, on aika sanoa hyvästi. Eläinlääkäri tuli kotiin kolme viikkoa sitten ja Inestä ei enää ollut. Nyt on vain nuo pojat, Ivar ja Lille Venn. Helpotus ja hirveä ikävä sekoittuvat toisiinsa. Kissan kuolema on asia, jota ei halua kertoa oikein kenellekään. Yksi kissa, mitä siitä. Ota uusi. Voi miten vähän ihmiset ymmärtävätkään. 14 vuotta on kuulkaa pitkä aika nukkua pää samalla tyynyllä, ja jälkeen jäänyt tyhjä tila on paljon suurempi kuin yhden kissan kokoinen. Se on valtava. Ines oli sievän ulkokuorensa takana suuri persoonallisuus. Rautainen tahto ja järkkymätön itsetunto pehmeässä ulkokuoressa. Kultainen kissa, joka rakasti…
-
Mihin se kesä meni?
Vaikka olen aina ollut syksyihminen, niin tänä vuonna syksyssä on vähän erityistä haikeutta. Niin kuin aina tällaisen vähän kesättömän kesän jälkeen. Vaikka kesä ei ihan surkea ole ollutkaan, niin ei niitä oikein kunnollisia kesäpäiviä kovin montaa ollut. Ja nyt tuntuu jo kovasti syksyltä, vaikka ollaan vasta elokuussa. Juuri nyt ajatus pitkästä ja pimeästä syksystä ei tunnu ollenkaan hyvälle ja inspiroivalle, vaikka se on monta kertaa ollut minulle vuoden parasta aikaa. Vietin just sen jälkimmäisen kesälomapätkäni ja pääsin käymään Suomessa asti. Se ensimmäinen pätkähän kului täällä kotona auton ollessa korjaamolla. Ja vaikka lähiloma tuntui silloin kesäkuussa ihan hyvältä idealta, niin ei se ehkä ollutkaan. Sen verran alkoi seinät kaatua päälle…
-
Hevosten välisestä ystävyydestä
Heinäkuu oli taas omalta osaltani kiireistä aikaa. Kun muut lomaili, olin itse töissä, ja sitten oli vielä tämä vuotuinen eläintenhoitopesti. Hoitovastuu tosin lyheni viikolla suunnitellusta, joten se ei paljon rasittanut – oli oikeastaan pelkkä ilo. Hevoset ovat siirtyneet kesälomalle sinne aikaisemmilta vuosilta tuttuun paikkaan ja vanha porukka on taas osittain koossa. On kolme vanhaa tuttua ja sitten nämä kaksi uudempaa rouvaa, Stjerne ja Vilja. On suorastaan liikuttavaa nähdä kuinka onnellisia varsinkin kaksi poikaa, Tinden ja Blesen, ovat jälleennäkemisestään. Liikuttavaa oli myös se, miten onnellisia Tinden ja Juni ovat minun tapaamisestani – mehän emme talvisaikaan ole tekemisissä. Ei tarvitse hetkeäkään pohtia, että mahtavatko ne vielä muistaa ja mitä ne…






