Elämää, Uncategorized

Vuoden parhaat käänteet ja suurimmat oivallukset

Näin vähän jälkijunassa: toivottavasti joulunne oli hyvä ja uusi vuosi on alkanut inspiroivasti. On pitänyt monta kertaa tulla tänne kirjoittamaan, mutta se on jäänyt. Aina syystä tai toisesta.

En ole oikein koskaan tykännyt juhlia uutta vuotta, mutta vuosien varrella mulle on tullut tiettyjä omia traditioita. Yksi on se, että käyn läpi mennyttä vuotta, ja siihen tämä blogi tarjoaa erinomaisen välineen – tästä kun on tullut itselleni eräänlainen päiväkirja.

Nyt kahlatessani läpi vuoden 2018 kirjoituksia, tallentelin sieltä vuoden varrella syntyneitä oivalluksia. Elämä itsessään kun on paras opettaja. Oli myös hauska nähdä, miten elämä voi pyörähtää yllättävällä tavalla ympäri vuoden aikana. Vuosi sitten kun mulla ei ollut vielä aavistustakaan tästä talosta. Tai oikein mistään muustakaan, mitä vuosi sitten toi tullessaan.

Vuosi 2018 oli hyvä, mutta välillä myös raskas ja väsyttävä. Piti tehdä asioita, jotka saa silmät loistamaan, mutta teinkin aika paljon asioita, jotka sai silmät ristiin väsymyksestä. Tosin välillä sai myös nauraa kyyneleet silmissä – siitä piti vuohet huolen. Puutarhakesästä tulikin kesä vuohipaimenena.

Vaikeuksien kautta voittoon, voisi nyt sanoa. Tai ainakin juuri tänään tuntuu siltä. Elämä ei ole täydellistä, mutta se on täyttä ja hyvää.

 

 

Mutta seuraavassa mennyt vuosi ja sen parhaat oivallukset pähkinänkuoressa, toivottavasti niistä on iloa teillekin:

 

”Kannattaa miettiä omallakin kohdalla: jos laittaa unelmiensa eteen sivulauseen, joka alkaa esimerkiksi ”jos vain”, ”kun vain” tai ”sitten kun”, niin voi pysähtyä miettimään, onko kyse todellisesta esteestä, vai mielen luomasta verukkeesta. Löytyykö sanojen takaa ehkä jotain ihan muuta. Useimmiten varmaan pelkoa.” (21.1.-18)

 

”Ainahan asiat ja olosuhteet voisivat olla paremmin, ihan aina. Mutta jos yrittäisimmekin tyytyä elämän asettamiin reunaehtoihin, ja toimia niiden puitteissa parhaalla mahdollisella tavalla. Jos pyrkisi ensin muuttamaan sitä omaa asennettaan, eikä niinkään ulkopuolista ympäristöään. Hengittäisi syvään, eläisi hetki kerrallaan ja nauttisi siitä, mitä elämä juuri tällä hetkellä suo.” (25.1.-18)

 

 

”Jos puutarhanhoito tuo minulle niin paljon enemmän mielihyvää kuin hiihtäminen ja lumileikit, niin voisiko valita toisin? Vieläkö ehtisi ja jaksaisi vaihtaa asuinpaikkaa tai jopa asuinmaata?” (8.2.-18)

 

”Olen pohtinut sitä, että unelmoinko nyt asioista, jotka minulla jo on? Jos haaveilen maalaiselämästä Ruotsissa, mitä uutta se toisi elämääni tähän nykyiseen verrattuna? Monet asiathan ovat paremmin kuin hyvin.” (11.2.-18)

 

”Miten usein sitä sortuukaan ajattelemaan, että elämä on jossain muualla tai joskus muulloin. ”Sitten kun…”, ”jos vain…”( 18.2.-18)

 

 

 

”Mutta se varsinainen kova työ ja päätökset on jokaisen tehtävä itse, ja kannettava myös vastuu omasta elämästään. Se saattaa tuntua tosi pelottavalta, mutta on lopulta kuitenkin ihanan vapauttavaa. Minun elämäni. Minä päätän. Minä valitsen. Ja minä kannan vastuun.” (11.3.-18)

 

”Kirjoitinkin viimeksi, että kun kropan jumit aukeaa, niin energia lähtee virtaamaan ihan eri tavalla. Viime aikoina on tuntunut siltä, että se ”virtaaminen” ei pysähdy pelkästään kehoon, vaan asioita alkaa tapahtua koko elämässä. ”(16.3.-18)

 

”Jo ambulanssissa maatessani päätin, että tämä pitää nyt vain hyväksyä – tuli mitä tuli. Joskus elämä tarjoaa asioita, joiden tarkoitusta on vaikea ymmärtää, mutta joiden vastustaminen on ihan turhaa. ”(5.4.-18)

 

 

”Pitäisi tehdä isoja päätöksiä sen aikaisemmin mainitsemani talon suhteen, ja yritän selvittää, mikä on järjen ääntä ja mikä pelkoa.”… ”Hämmennänkö nyt ihan turhaan elämääni, joka on tälläkin hetkellä ihan hyvää? Mutta onko paino sanalla ”ihan”? Pitäisikö vaan lähteä kohti uutta seikkailua, jos universumi sellaista tässä tarjoilee ikään kuin tarjottimella?” (10.4.-18)

 

”Silloin kuin vähän kaikki on tällaisessa epävarmuuden tilassa, on hyvä tilaisuus harjoitella kärsivällisyyttä. Antaa ajan kulua ja asioiden kehittyä omalla painollaan. On nimittäin aikoja, jolloin pitää reagoida ja puskea eteenpäin, mutta joskus pitää vain kellua ja antaa virran viedä. Ei olla passiivinen, mutta luottaa siihen, että pinnan alla tapahtuu kyllä.” (24.4.-18)

 

 

”Sydämen äänessä on sellainen piirre, että se ei useinkaan huuda, vaan kuiskaa. Pelko on se, joka huutaa, ja sydämen kuiskaus jää sen kaiken muun metelin ja hälinän takia helposti kuulematta.”  (20.5.-18)

 

”Ei ihminen paljon tarvitse, meidät on vain huijattu uskomaan niin. Tupa ja makuukamari. Sänky ja pari tuolia. Pieni pöytä. Uuni ja takka. Muutama naulakko seinässä ja jokunen kissa. Siinä se.” (22.5.-18)

 

 

 

 

”Mikä merkillinen kesä. Olisi ollut niin paljon kirjoitettavaa, mutta niin vähän aikaa tai energiaa.” (2.8.-18)

 

”Olen asunut tässä nyt reilut kaksi kuukautta ja olen tosi, tosi onnellinen. Puiden kanto, talon lämmittäminen ja pusikoiden raivaaminen ovat jotenkin niin tyydyttävää, että elämään ei paljon muuta kaipaa. Kylmät ja pimeät yöt ovat jo antaneet esimakua itsestään, mutta silti. Tänne on hyvä tulla ja täällä on hyvä olla. Talo on muuttunut kodiksi ja olo tuntuu turvalliselta, vaikka ulkona pimeää onkin.” (23.9.-18)

 

 

”Muistan kuinka lapsena ystävän kanssa rakennettiin leikkiä niin perusteellisesti, että ei koskaan ehditty kunnolla leikkimään. Kotiinlähdön hetkellä huudettiin aina, että me just alotettiin! Toivon, että sitten joskus viimeisenä päivänä ei ole samaa tunnetta: ”Mä just vasta alotin!” (6.10.-18)

 

”Pahimmassa tapauksessa me juostaan läpi elämän katsomatta sivuille eikä muisteta hetkeksikään pysähtyä elämän äärelle. Ja sitten eräänä päivänä: siinäkö se sitten oli?  Kovalla vauhdilla me saatetaan päästä pitkälle, mutta maisemat jää kyllä näkemättä. Ja se elämän taika on kun on niissä pienissä hetkissä ja yksityiskohdissa.” (13.10-18)

 

 

”Mutta yritetään nyt nauttia tästä pimeästä ajasta, kun saa luvan kanssa vetäytyä sisälle jo aikaisin. Vähän reilu kuukausi, niin päivät alkaa taas pitenemään ja edessä siintää uusi kevät ja uusi kesä. Ja mielummin kuitenkin nämä marraskuun ikävät säät, kuin Kalifornian metsäpalot tai Indonesian maanjäristykset. Ollaan ehkä kuitenkin onnekkaita, kun saadaan asua täällä tylsässä pohjolassa.” (14.11-18)

 

 

”Jos väsyttää ja elämä tuntuu yhtäkkiä ankealta, on hyvä istua hetkeksi alas ja miettiä, onko mikään oikeasti muuttunut. Aika usein nimittäin se ainoa muuttuja olemme me itse, tai oma asenteemme. Syystä tai toisesta. Joskus silkasta väsymyksestä. Muuten kaikki on ihan niin kuin ennenkin. Se on hyvä muistaa.” (26.12.-18)

 

”Näin tämän kuului mennä. Me voimme itse tietenkin suunnitella elämäämme, mutta jotkin asiat on vain jostain syystä tarkoitettu tapahtuvaksi. Jos emme näe hienovaraisia merkkejä, niin meille saatetaan vääntää asiat rautalangasta, niin kuin kävi tämän talon tapauksessa. Ei tullut muuttoa Ruotsiin ja Skåneen, vaan tänne vielä kauemmaksi metsän reunaan, hankien keskelle.” (21.12.-18)

 

 

Sen pituinen se, vuosi 2018.

 

En tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta. En edes sitä, että teen asioita, jotka saa silmät loistamaan. Elämä on nyt sillä mallilla, että en koe tarvetta lupailla mitään – annan vain elämän tapahtua.

 

Muistetaan hengittää. kaikki on ihan hyvin. Juuri nyt.

 

2 thoughts on “Vuoden parhaat käänteet ja suurimmat oivallukset

    1. Tervetuloa, kiva kun olet löytänyt tänne! Ja kiitos kommentista!

      Kerran oli yksi susi edellisen asuinpaikkani postilaatikolla ja kerran olen uskoakseni nähnyt suden jäljet, mutta viime aikoina ei ole susia näkynyt, eikä varmaan näykään – Norjassahan on tapettu puolet maan susikannasta eikä sekään tunnu riittävän. Pääministeri ilmoitti juuri tässä vähän aikaa sitten ylpeänä, että ”tämä hallitus tappaa susia!”

      Joo, tästä norjalaisten omituisesta, paradoksaalisesta luontosuhteesta voisi kirjoittaa pitkään ja hartaasti…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *