-
Uskonpuute
”Saat koko pellon” se sanoi. Isäntä, kun kysyin, jos saisin taas pienen pläntin kasvimaatani varten. Hän ei ehdi eikä jaksa. Sellaista se on se hevosenomistajan elämä, ajattelin. Priorisointia. Sitä vaan priorisoi, kunnes ei jää paljon muuta kuin hevoset. En ole ihan varma, miten riemuissani olin ajatuksesta, että saisin halutessani tuon koko alueen. Jos nimittäin tuntui toivottomalta viime vuonna, niin nyt tuntuu vielä aika paljon toivottomammalta. Muistan kun viime kesänä tuolla seisoessani ajattelin, että koskaan ei ole porkkanan siemen tuntunut näin pieneltä, joten miten pieneltä se mahtaa tuntua tänä vuonna. No ei mun ole tarkoitus koko maata viljellä kuitenkaan, mutta kunhan jotain saisi aikaiseksi. Ja kun saisi vielä vähän…
-
Unelmien tavoittelusta
Minulla on täällä Norjassa asuessani ollut jonkinlainen kriisi, koska vuokralaisena en ole saanut itselleni kunnon puutarhaa. Sellaista ihan omaa, jota voi rakentaa kärsivällisesti vuosia. Olen rakentanut mielessäni kuvan englantilaisesta, rönsyilevästä puutarhasta vanhoine omenapuineen ja köynnösruusuineen. Kasvihuoneesta ja suurista perennapenkeistä. Mutta se on toistaiseksi vain unelma. Koska en voi koskaan olla aivan varma, missä seuraavana vuonna asun, niin sipulikasvit ja perennat ovat jääneet istuttamatta ja krookuksen sipulit on edelleen pussissa, sen sijaan, että ne kukkisivat tuolla pihalla. Mitä jos asunkin ensi kesänä jossain muualla? Menee krookukset ihan hukkaan. Ja perennat. Aivan totaalisen järjetön ajatus näin kirjoitettuna. ”Se joka istuttaa puun, vaikka tietää, ettei koskaan näe sen kukkivan, ei ole…
