• Mieli ja hyvinvointi,  Uncategorized

    Turhia huolia

    Mites sitten kun on paljon lunta ja kylmää? Sanoi monet, ennen kuin muutin tähän taloon. Siihen en osannut vastata mitään, koska itseäkin vähän epäilytti. Mites sitten? No nyt on koettu kylmät ja luntakin alkaa olla lähes yhtä paljon kuin viime talvena. Kevät etenee, ja nyt talvi käy enää viivytystaistelua yhä korkeammalle nousevan auringon kanssa, joten voi varmaan todeta, että hengissä selvisin. Ainakin pimeydestä, kylmästä ja lumesta.     Kun olin nyt Suomessa viisi päivää, sisällä oli palatessani kymmenen astetta lämmintä. Uutta lunta oli tullut yli puoli metriä, ja aika kauan piti lapioida, että sai aikaiseksi väylän puuliiteriin. Onneksi olin varannut puita sisälle, että pääsin heti lämmittämään taloa. Ennakoiminen onkin yksi…

  • Elämää maalla,  Uncategorized

    Äiti

        Äitini kuoli kolme viikkoa sitten, siitä tämä tauko. Hän oli jo iäkäs, väsynyt ja halusi pois, joten kuolema ei tullut yllätyksenä. Silti se pysäyttää. Suru ei ole ollut lohdutonta, vaan pikemminkin kuin pehmeä huopa, johon olen kääriytynyt ja halunnutkin kääriytyä. Olen tehnyt pakolliset, mutta en enempää. Puhunut enimmäkseen perheen kesken. Muistellut, nauranut ja itkenyt. Viimeisenä yönä ennen äidin kuolemaa havahduin siihen, kun joku sanoi unessani hyvin käskevällä äänellä, että äitisi soittaa. Heräsin ja minun oli vaikea hengittää. Mietin lähestyvää kuolemaa ja ajattelin, että pian en ole enää kenenkään lapsi. Mitä sitten, kun kukaan ei enää rakasta samalla tavalla ehdoitta ja pyyteettömästi kuin äiti?  Sitten oivalsin, että vaikka äiti…

  • Elämää maalla,  Uncategorized

    Vuoden parhaat käänteet ja suurimmat oivallukset

    Näin vähän jälkijunassa: toivottavasti joulunne oli hyvä ja uusi vuosi on alkanut inspiroivasti. On pitänyt monta kertaa tulla tänne kirjoittamaan, mutta se on jäänyt. Aina syystä tai toisesta. En ole oikein koskaan tykännyt juhlia uutta vuotta, mutta vuosien varrella mulle on tullut tiettyjä omia traditioita. Yksi on se, että käyn läpi mennyttä vuotta, ja siihen tämä blogi tarjoaa erinomaisen välineen – tästä kun on tullut itselleni eräänlainen päiväkirja. Nyt kahlatessani läpi vuoden 2018 kirjoituksia, tallentelin sieltä vuoden varrella syntyneitä oivalluksia. Elämä itsessään kun on paras opettaja. Oli myös hauska nähdä, miten elämä voi pyörähtää yllättävällä tavalla ympäri vuoden aikana. Vuosi sitten kun mulla ei ollut vielä aavistustakaan tästä talosta. Tai…

  • Mieli ja hyvinvointi

    Suuri suunnitelma

    Olen miettinyt monta kertaa, kerronko tämän tarinan täällä. Jotkin asiat kun ovat liian henkilökohtaisia kerrottavaksi, ja ne saattavat menettää maagisuuttaan ja ihmeellisyyttään, kun ne kerrotaan ja puhutaan ääneen. Ihmeet saattavat muuttua banaaleiksi höpö höpö-jutuiksi. Otan kuitenkin riskin. Uskokaa tai älkää, mutta näin se meni. Olen tiennyt tämän talon, jossa aion ihan kohta viettää ensimmäisen jouluni, jo pitkään ja ajanut tästä lukuisia kertoja ohi. Todennut monta kertaa, miten ihana paikka tämä on. Olen jopa käynyt täällä sisällä ostamassa vuosikortin puomin takaa alkavalle yksityistielle. Tiesin, että edellinen asukas on muuttanut tästä pois, mutta luulin että tässä on uudet asukkaat. En ollut ajatellut tätä paikkaa koskaan sen kummemmin, saati haaveillut tästä. Sain jo…