-
Sopeutumisvaikeuksia ja hysteriaa
”Nautitaan pimeydestä” totesin tässä joku aika sitten. Nautitaan kyllä, mutta kun jotain muutakin pitäisi saada tehtyä. Olen ollut viime aikoina paljon töissä (niinpä kuvatkin ovat työpaikalta). Tulen kotiin puoli neljän aikoihin, päästän kissat ulos, kun on vielä hetken valoisaa. Laitan ruokaa, huudan kissat sisään pimenevästä illasta. Syön, istun hetken netissä ja sitten alankin jo vilkuilla kelloa, että olisiko jo nukkumaanmenoaika. Siis puoli kuudelta! Joskus aikaisemminkin. En ole mitenkään erityisen väsynyt, mutta mieli, tai ehkä pikemminkin aivot, ei millään taivu ajatukseen, että kun ulkona on pilkkopimeää, niin sisällä voisi vielä tehdä jotain järkevää. En saa iltapäivisin tai iltaisin mitään aikaiseksi. Tämä sama ilmiö oli myös viime syksynä. En meinaa millään sopeutua…
-
Se oli joku muu
Mainitsin edellisessä postauksessa, että olen raivannut (moottorisahamiehen pienellä avustuksella) umpeenkasvanutta rantaa, jotta vieressä virtaava pieni sivujoki ja sen kosket olisivat muutakin kuin vain kohinaa – nyt nuo kauniit pienet kosket alkavat näkyä pihaan saakka. Pusikoiden keskellä löytyi muutama yllätys. Se hieno yllätys oli vanha kivimuuri, joka on rakennettu siihen silloin joskus, kun tässä oli vielä mylly. Pihasta on laskenut tie myllylle. Se ikävämpi yllätys oli sitten se, että tätä rinnettä on sittemmin käytetty myös jonkin sortin kaatopaikkana. Vanhat ruostuneet rautaromut oli ehkä vähän helpompi ymmärtää. Ne on kipattu sinne aikana, jolloin ei ollut kunnallisia kaatopaikkoja saati kierrätysasemia. Monella ei autoakaan. Mutta sitten ne suhteellisen uudet muoviset rasiat, pullot, oluttölkit, rikkinäiset…
-
Ikävistä ikävin
Ystävä Suomesta laittoi tässä eräänä iltana WhatsAppiin lähes mustan kuvan ja kysyi, onko meillä täällä yhtä pimeää. Vähän nauratti, koska olin just töistä tullessani ostanut kaupasta otsalampun, tullut kotiin ja nukahtanut sohvalle yli kahden tunnin ”päiväunille”. Joten pimeää on ja uni maistuu. Erityisen pimeää on myös siksi, että maassa ei ole vielä lunta. Vaikka toisaalta kaipaan lumen tuomaa valoa, olen myös kiitollinen jokaisesta lumettomasta päivästä, joka vie minua taas lähemmäksi ensi kevättä ja kesää. Ja tämä pääasiassa siksi, että lumi muuttaa työmatkat stressaaviksi. Ja toki vähän pelottaa myös se, kuinka selviäisin oikein lumisesta talvesta tuolla talossani – ja erityisesti niistä aikaisista aamuista. Viime viikonloppuna saatiin kuitenkin reilusti vettä ( onneksi…
-
Puutarhaunelmat ja kaalimaan kakarat
Uskollisimmat lukijat muistavat minun kirjoittaneen täällä näistä puutarhaunelmista jo monena vuonna. Unelmat ovat jääneet yleensä vain unelmiksi – yhtenä kesänä sain aikaiseksi komean kasvimaan, mutta muuten kaiken puurtamisen tuloksena on ollut eri mittaluokan epäonnistumisia. No, en ota näitä niin vakavasti, mutta kun sain keväällä tietää, että pääsen muuttamaan tähän taloon, ajattelin, että no nyt! Niin vähän tiesin, mitä kesä tuo tullessaan… Tässä vaiheessa minulla oli vielä unelma ja suuret suunnitelmat. Jos ei vielä puutarhan, niin ainakin kasvimaan suhteen. Muuttopäivämäärä siirtyi jatkuvasti, mutta ajattelin, että se ei estä minua perustamasta kasvimaata. Vaikka vesi ei ollut vielä kytketty, saisin kyllä vettä ohi virtaavasta purosta. Sitten tuli vuosisadan hellekesä. Ohi virtaava puro osoittautui…
