-
Muutama sana norjalaisen lapsityövoiman käytöstä
”Det ordner seg!”, sanoo norjalainen. Kyllä se järjestyy. Keskivertonorjalaiset ovat suomalaisiin verrattuna jotenkin huomattavasti huolettomampia, ei se ole niin justiinsa. Asiat tehdään usein vähän sinne päin ja se riittää. Kuvittelin ennen olevani aika rento ja suurpiirteinen tyyppi, mutta täällä olen löytänyt itsestäni yllättäen perfektionistin, sääntöihmisen ja niuhottajan. Jos suomalaiset ovat sisukkaita, niin norjalaiset ovat reippaita. Ihan älyttömän reippaita. Miellän suomalaisen sisukkuuden sellaiseksi vähän veren maku suussa ja usein yksin äheltämiseksi. Suo kuokka ja Jussi, tiedättehän. Apua ei ihan helpolla pyydetä, ja itsellenikin se on usein vaikeaa. Norjalainen reippaus on iloista yhdessä tekemistä ja muiden tsemppaamista. Norjalainen kuitenkin kiipeää pikkulasten kanssa sellaisille vuorille, mihin suomalaista ei ihan vähällä saisi. Lasten kanssa…
-
Mitäs tästä sanot, puutarhuri?
Näin kävi myös viime vuonna. Kun lumiahdistus oli saavuttanut huippunsa siinä määrin, että istuin iltaisin koneella etsimässä taloa Skånesta, universumi pisti siihen päälle vielä lumimyrskyn ja puoli metriä uutta lunta. Siinä vaiheessa oli pakko antaa periksi. Luovuttaa. Hengittää syvään sisään ja ulos. Eikä voinut kun nauraa. Ja edessähän oli sitten vuosisadan kesä. Toivottavasti nytkin. Se lumimyrsky on nimittäin nyt täällä. Päällimmäisenä ei ole epätoivo yhä syvemmälle lumen alle katoavasta kesästä ja puutarhasta, vaan kiitollisuus siitä, että tänään ei tarvinnut lähteä ajamaan töihin. Tosin en olisi sinne varmaan perille päässytkään. Kaikki istutusruukut ja muut tärkeät keväiset vermeet ovat varastossa, jonka ovi on puolitoistametrisen – tai nyt jo lähemmäs kaksimetrisen – kinoksen…
-
Mikä minä olen puhumaan omavaraisuudesta
Lumen tuiskutessa, ja nyt vaihteeksi pakkasen paukkuessa, olen lukenut paljon omavaraisuudesta kertovia blogeja. Hämmästellyt ja ihaillut ihmisten rohkeutta ja kylmäpäisyyttä. Olen lukenut kaupunkilaisista, jotka muuttavat maalle, ostavat peltoja, ottavat kotieläimiä ja viljelevät maata. Lapsiperheistä, jotka asuvat pienissä mökeissä ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Ihmisistä, jotka viljelevät vihanneksensa itse, säilövät, keräävät, kalastavat, ja jopa teurastavat itse. Ja ovat kaikkien arjen hankaluuksienkin keskellä onnellisempia kuin koskaan. Olen lukenut permaviljelystä. Kanaroduista. Lampaista. Kompostoinnista. Viljelysuunnitelmista. Säilönnästä. Maakellareista. Yrittämisestä ja erehtymisestä. Epäonnistumisista ja onnistumisista. Olen ollut niin onnellinen, että maailmassa on muitakin, jotka ajattelevat kanssani samalla tavalla. Vaikka poliitikot meille muuta yrittävät vakuuttaa, niin maaseudulla voi edelleen elää. Kuluttamista on mahdollista rajoittaa radikaalisti. Ruokaa voi…
-
Minä ja puutarha. Kymmenen faktaa.
1.Ensimmäiset puutarhamuistoni: Se, kuinka jalkapohjia paleli ja yöpaidan helma oli aamukasteesta märkä kun seisoin aamulla hernepenkissä syömässä herneitä. Tai kuinka maasta nostetut porkkanat pyyhittiin vaan nurmikkoon ja sitten rouskutettiin. Krassien ja kehäkukkien tuoksu herättää myös tosi voimakkaita lapsuusmuistoja. 2. Vahvuuteni puutarhurina Huolettomuus ja rohkeus. Vaikka saatan raataa naama mullassa ja kädet rakoilla kasvimaata perustaessani, en kuitenkaan ota puutarhanhoitoa niin hirvittävän vakavasti. Kokeilen ja yritän, ja jos joku ei onnistu, niin en menetä yöuniani. Osaan myös iloita niistä pienistä onnistumisistani (Oi, Porkkana!). Vaikka olen asian kanssa puuhastellut jo aika monta vuotta, minulla on silti enemmän intoa kuin taitoa. En todellakaan ole mikään mestaripuutarhuri, vaikka peukalo vähän vihertääkin. 3. Haasteeni puutarhurina: Ajoittainen…
