Olen viettänyt viime päivinä jokusen tunnin tunnin tuolla kasvimaalla lapion ja kuokan kanssa, heitellyt kiviä ja nyhtänyt rikkaruohoja. Samalla on ollut hyvää aikaa miettiä, mikä ihme saa ihmisen vapaaehtoisesti ryhtymään moiseen urakkaan? Ja toisaalta miettimään sitä, miksi ihmeessä kaikki eivät ymmärrä puutarhassa tai kasvimaalla raatamisen ihanuutta? Sillä niin onnellinen olen kyykkiessäni tuolla kädet ja naama mullassa ja meditoidessani rikkaruohojen parissa.     Kyllähän puutarhahulluus oikeasti on jonkinlaista hulluutta. Se iskee joka vuosi siinä talvipäivän seisauksen jälkeen, kun mieli alkaa taas siirtyä seuraavan kevääseen ja kesään. Ja kun ensimmäinen siemenluettelo tulee postista vuodenvaihteen tienoilla, on edellisen kesän puurtaminen, rupiset porkkanat ja epäonnistuneet vihannekset jo autuaasti unohtuneet. Jos miettii työn ja…