-
Elämän arvoristiriitoja
Meillä oli töissä tänään julebord, eli jouluateria. Olen tässä vuosien varrella tietenkin maistellut joitain norjalaisia jouluerikoisuuksia, mutta en ihan näin pitkän kaavan mukaan. Hyvää oli norjalainenkin jouluruoka ja yhteistä suomalaisen vastineensa kanssa on ainakin se, että myös norjalaista jouluruokaa syödään liikaa ja siitä tulee ähky. Ja se, että se on tosi lihapitoista. Ne, jotka ovat seuranneet blogiani jo pidemmän aikaa, muistavat, että olen mm. osallistunut vegaanihaasteeseen . Se ei sujunut ihan taiteen sääntöjen mukaan, mutta opin paljon uutta. Olen senkin jälkeen pohtinut paljon lihansyönnin eettistä puolta, koska kyllä se on nimenomaan se eettinen puoli, joka minua eniten kirpaisee, liha kun maistuu edelleen hyvältä. Eläinperäisen ravinnon syöntiin vain liittyy niin paljon…
-
Kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran. Tätä ehkä toisenkin.
Aika usein kuulee sanottavan, että joka päivä, tai ainakin joka viikko, pitäisi tehdä jotain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Erittäin hyvä neuvo omastakin mielestäni noin periaatteessa, mutta kuinka moni sitä toteuttaa? En ainakaan minä kovin usein. Tuttu kun on turvallista ja uusissa asioissa piilee aina se epäonnistumisen vaara. Sitten saattaa käydä niin kuin minulle näiden lumikenkien kanssa. Siitä on ainakin 15 vuotta kun suunniteltiin lumikenkäsafaria Nuuksiossa. Silloin suli lumet, ennen kuin saatiin suunnitelma toteutusasteelle, ja niin kävi kaikkina talvina senkin jälkeen. Tämä onkin ollut jo pitkään sillä ”to do”-listalla. Tai oikeammin tämä on ollut sillä ”pitäisi”-listalla, eikä ole ehkä juuri sen takia toteutunut. Ja…
-
Epäonnistumisen häpeä
Eilen tänne tuli lumimyräkkä ja lunta tuli päivän aikana lähemmäs 40 senttiä. Toteutin omaa neuvoani, että vaikka sohva houkuttelisi, niin kannattaa lähteä liikkeelle. Varsinkin koiranilmalla. Kävelin tunnin koskemattomassa hangessa lumen tuiskuttaessa ja napsin valokuvia valkoharmaasta maisemasta. Oli siellä oma kauneutensa, vaikka värit olivat aika vähissä. Ainoa valopilkku oli aura-auton keltainen valo. Kävelystä intoutuneena katsoin Youtubesta monta filminpätkää ruotsalaisesta, käsittämättömän taitavasta akvarellitaiteilija Lars Lerinistä. Inspiroiduin, ja yritin maalata noita valkoharmaita maisemia akvarelleilla – eihän se niin vaikeaa voi olla. No juu. Itselläni on kummallinen tapa ajatella, että heti pitäisi olla hyvä, tai mielellään enemmänkin. Jos se ensimmäinen akvarellityö ei onnistu, niin totean, että olen huono, ei kannata. Olen…
-
Elonmerkkejä
Olin jo jonkin aikaa huomannut liikettä tuolla hiljaisella pihalla. Nykyisten vuokraisäntieni omistamalla hyljätyllä pientilalla. Ensin hävisivät auton romut. Sitten kaadettiin puskia. Ajattelin, että talo on saanut nyt sitten lopullisen purkutuomion. Mutta sitten sinne ilmestyikin pihaan hevoskuljetusvaunu ja aitaus! Taloon oli selvästi muuttamassa joku. Joku jolla on hevosia. Minun talooni! Siihen josta olin salaa aina haaveillut. Kerran jopa maininnutkin isäntäperheelle, mutta ei siihen kuulemma voinut muuttaa, Se oli niin huonossa kuonossa, eikä siinä ollut sähköä eikä vettä. Ensin ärsytti. Seisoin siellä pihassa kädet puskassa ja poljin jalkaani. Noin kuvaannollisesti ainakin. Sitten selvisi, että talooni muuttaakin entinen naapurini. Mies, joka käy kengittämässä nämä meidänkin hevoset. Mies, jonka valtavia työhevosia…
