-
Koko elämän KonMari
Vaikka en eläkään suoranaisessa tavarakaaoksessa, minulla on yksi huone, joka toimii varastona. Vein sinne tähän taloon muuttaessani kaiken sellaisen, jolle en silloin keksinyt muutakaan paikkaa. Tarkoituksena oli käydä ne tavarat läpi ”sitten joskus”. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin, en ole avannut tuon huoneen ovea montaakaan kertaa. Siitä huolimatta, että siellä on niin paljon kaikkea ”tärkeää”, että vapaata lattiatilaa ei juurikaan ole. Olen pari kertaa alkanut sitä siivoamaan, mutta luovuttanut. En varmasti ole ainoa, jolla on tällainen varasto tai roinahuone. Jos ei satu olemaan ylimääräistä huonetta tai vinttiä omasta takaa, voi niitä ylimääräisiä tavaroita varten vuokrata aina varaston. Ymmärtääkseni se on nykyään aika iso bisnes. Kätevää, mutta jos tarkemmin…
-
Vuoden pimein päivä
Ette tiedä, kuinka monta blogijuttua olen kirjoittanut mielessäni, mutta ne eivät vain ole päätyneet näppäimistölle asti. En oikein tiedä miksi, mutta niin on vain käynyt. Ehkä edelleen on ollut tarpeen kääntyä sisäänpäin, ja antaa ajatusten kypsyä hiljaa mielessä. Tänne on tullut kunnon talvi, ja vaikka muutama työmatka on saanut leukaperät kiristymään, niin jostain syystä tämä talvi on tuntunut ensimmäistä kertaa vuosiin hyvältä. Yhtäkkiä huomaan nauttivani lumisesta hiljaisuudesta ja hämärästä maisemasta. Olen kantanut puita, sytytellyt uuneja, leiponut leipää, tehnyt lumitöitä ja ottanut iisisti. Lukenut kirjoja ja kuunnellut podcasteja. Olen käynyt toki siinä sivussa töissä, mutta antanut itseni myös levätä ilman yhtään ”pitäisi” -asiaa. Keskittynyt oleelliseen. Vaikka jatkuvat lumityöt,…
-
Elämäniloa etsimässä
Tauko bloggaukseen tuli suunnittelematta, mutta tarpeeseen. Joskus pitää vaan kääntyä sisäänpäin ja se pitää tehdä yksin. Karsia kaikki, minkä karsia vaan voi. Olen käynyt töissä ja hoitanut arkeni, kävellyt metsissä. Mutta siinä se. Tämä mennyt vuosi on ollut raskas. Se alkoi äitini kuolemalla ja kaikella siihen liittyvällä. Välillä tuntui, ettei käytännön asiat jätä ollenkaan tilaa suremiselle. Mietin, onko minussa jotain vikaa, kun ei itketä enemmän. Mutta surulla on monet kasvot ja kaikki surut ovat erilaisia. On erilaista surra iäkkään ja sairaan ihmisen odotettua kuolemaa, kuin liian nuorena kuolleen äkillistä poismenoa. Nyt suru ei ollut lohdutonta ja dramaattista, vaan hiljaisena kytevää, joka kuitenkin vei voimia, enkä oikein edes ymmärtänyt…
-
Eihän tässä ollut mitään järkeä, mutta…
Kapusin viime lauantaina olohuoneeni ikkunasta näkyvälle lähivuorelle istuskelemaan ja katselemaan maisemaa vähän uudesta perspektiivistä. Se tekee aina välillä tosi hyvää. Korkealta näkee kauemmaksi, ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Sama vaikutus kuin merellä. Vietin silloin nimittäin eräänlaista vuosipäivää: yhdeksän vuotta sitten saavuin tänne laaksoon ensimmäistä kertaa. Tulimme ystävieni kanssa tänne viikonlopun ratsastusreissulle, joka tuli sittemmin mullistamaan koko elämäni. Koko ratsastusreissu meinasi jäädä osaltani toteutumatta. Sen järjestäminen tuntui silloin tosi työläältä, ja mieleni kehitteli tuhat ja yksi hyvää syytä olla lähtemättä. Olin rakentanut ympärilleni jonkinlaisen häkin, josta poistuminen tuntui silloin lähes mahdottomalta. Vaikka oikeasti sen häkin ovi oli oikeasti koko ajan auki, tai sitä häkkiä ei ollut olemassakaan. …
