• Mieli ja hyvinvointi,  Puutarha ja piha

    Uskonpuute

    ”Saat koko pellon” se sanoi. Isäntä, kun kysyin, jos saisin taas pienen pläntin kasvimaatani varten. Hän ei ehdi eikä jaksa. Sellaista se on se hevosenomistajan elämä, ajattelin. Priorisointia. Sitä vaan priorisoi, kunnes ei jää paljon muuta kuin hevoset.     En ole ihan varma, miten riemuissani olin ajatuksesta, että saisin halutessani tuon koko alueen. Jos nimittäin tuntui toivottomalta viime vuonna, niin nyt tuntuu vielä aika paljon toivottomammalta. Muistan kun viime kesänä tuolla seisoessani ajattelin, että koskaan ei ole porkkanan siemen tuntunut näin pieneltä, joten miten pieneltä se mahtaa tuntua tänä vuonna. No ei mun ole tarkoitus koko maata viljellä kuitenkaan, mutta kunhan jotain saisi aikaiseksi. Ja kun saisi vielä vähän…

  • Mieli ja hyvinvointi

    Unelmien tavoittelusta

    Minulla on täällä Norjassa asuessani ollut jonkinlainen kriisi, koska vuokralaisena en ole saanut itselleni kunnon puutarhaa. Sellaista ihan omaa, jota voi rakentaa kärsivällisesti vuosia. Olen rakentanut mielessäni kuvan englantilaisesta, rönsyilevästä puutarhasta vanhoine omenapuineen ja köynnösruusuineen. Kasvihuoneesta ja suurista perennapenkeistä. Mutta se on toistaiseksi vain unelma.     Koska en voi koskaan olla aivan varma, missä seuraavana vuonna asun, niin sipulikasvit ja perennat ovat jääneet istuttamatta ja krookuksen sipulit on edelleen pussissa, sen sijaan, että ne kukkisivat tuolla pihalla. Mitä jos asunkin ensi kesänä jossain muualla? Menee krookukset ihan hukkaan. Ja perennat. Aivan totaalisen järjetön ajatus näin kirjoitettuna. ”Se joka istuttaa puun, vaikka tietää, ettei koskaan näe sen kukkivan, ei ole…

  • Mieli ja hyvinvointi

    Tervetuloa uudistetuille sivuille!

      Pidimme muutoksesta tai emme, se on yksi elämään oleellisesti kuuluvia asioita. Kun kirjoittaa blogia, niin välillä tulee väistämättä hetkiä, että ei keksi mitään kirjoitettavaa tai sanottavaa. Inspiraatio on kateissa ja kirjoittaminen ei huvita.  Arki on arkea ja toisinaan puuduttavaa sellaista, asuu sitten missä tahansa. Vaikka uskon vahvasti siihen, että blogissa tärkeintä on sisältö eikä nämä ulkoiset jutut, niin kyllä ulkonäölläkin on merkitystä. Itselleni hyvä keino hakea uutta potkua kirjoittamiseen on ollut muokata blogin ulkonäköä. Tähän asti blogialustana on toiminut blogger ja olen sitä sitten muokkaillut rajallisten mahdollisuuksien ja oman osaamiseni puitteissa. Se on ollut vähän kuin olisi muuttanut huonekalujen paikkaa: energia lähtee virtaamaan ja näkee kodin uudessa valossa.    …