-
Ihana sade ja muinaisten hevosmiesten kuiskuttelut
Tiedättekö tunteen, kun pitkän ja kuuman päivän päälle pääsee lopultakin suihkuun? Tai kun oikein janoisena saa lasin vettä? Luonnosta tuntui varmaan ihan samalta, kun eilen alkoi lopultakin sataa. Jotenkin tunsin sen omassakin kropassani. Ja miksi ei? Olemmehan mekin osa luontoa – tiiviimmin, kuin ehkä osaamme ajatellakaan. Olin eilen töissä, ja ihan jokaisen suusta sain kuulla saman lauseen: ”Ihanaa kun sataa!” Kun täällä on viimeksi satanut, se oli lunta, ja siitä on yli kuukausi. Sen jälkeen on pääasiassa paistanut aurinko. Mutta nyt sataa ainakin pari päivää. Sade potkaisee myös kevään kunnolla käyntiin. Loputkin lumet saa kyytiä ja maa vihertää. Jo ennen aamiaista olin ulkona mittailemassa pihaa, kuuntelemassa linnunlaulua ja vetämässä keuhkot täyteen ilmaa. Minulle tämä on…
-
Lapio multaan, lopultakin
23.4.2019 Aurinko sulattaa hankia vauhdilla. Paikoitellen lunta vielä riittää, mutta olen lopultakin saanut työnnettyä lapion myös multaan. Ei ole mitään terapeuttisempaa, kuin repiä vadelmia juurineen ja kaivaa maata. Etenkin, kun sieltä vatukoitten alta paljastuu syvä ruokamultakerros, joka vilisee lieroja. Minua vähän varoiteltiin etukäteen, että maa ei taida olla täällä kovin hedelmällistä, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole pitänyt paikkaansa. Mihin tahansa olen lapioni työntänyt, alla on ollut multava maa. Ja mikä parempi: koskematon maa, johon ei ole syydetty ainakaan rounduppia tai keinolannoitteita – se kun on täällä edelleen harmittavan tavallista. Istuin eilen tovin kesänaapurini terassilla juttelemassa. Hän on jo iäkkäämpi mies, joka on viettänyt täällä lapsuutensa. Sain kuulla tarinoita siitä, mitä…
-
Suuntana omavaraisuus, huhtikuu – suunnitelmia ja vinkkejä
On taas kerran kuukaudessa ilmestyvän Suuntana omavaraisuus- yhteispostauksen aika. Aiheena omavaraisuus on ilmeisesti mielessäni, koska viime yönä keittelin unessani fetaa vuohenmaidosta (oikeassa elämässä en ole koskaan keittänyt minkäänlaista juustoa…).Käytännössä olen ensi kesän suhteen edelleen suunnittelun asteella. Vai ehkä haaveilun? Saa nähdä. Lunta on ollut tänä talvena niin paljon, että menneen viikon lämpöjakso ei niitä merkittävästi sulattanut, ja sitä on edelleen tätä aurattua pihaa lukuunottamatta polveen saakka. Tuonne tulevaan puutarhaan ja kasvimaalle ei pääse vielä edes mittailemaan, saati että siellä voisi jotain tehdä. Niinpä suunnitelmat etenee lähinnä omassa päässäni. Olen tilannut siemeniä, mutta mitään en ole vielä kylvänyt. Minulle ja monelle muullekin kasvimaata tai puutarhaa perustavalle on varmaan…
-
Mitäs tästä sanot, puutarhuri?
Näin kävi myös viime vuonna. Kun lumiahdistus oli saavuttanut huippunsa siinä määrin, että istuin iltaisin koneella etsimässä taloa Skånesta, universumi pisti siihen päälle vielä lumimyrskyn ja puoli metriä uutta lunta. Siinä vaiheessa oli pakko antaa periksi. Luovuttaa. Hengittää syvään sisään ja ulos. Eikä voinut kun nauraa. Ja edessähän oli sitten vuosisadan kesä. Toivottavasti nytkin. Se lumimyrsky on nimittäin nyt täällä. Päällimmäisenä ei ole epätoivo yhä syvemmälle lumen alle katoavasta kesästä ja puutarhasta, vaan kiitollisuus siitä, että tänään ei tarvinnut lähteä ajamaan töihin. Tosin en olisi sinne varmaan perille päässytkään. Kaikki istutusruukut ja muut tärkeät keväiset vermeet ovat varastossa, jonka ovi on puolitoistametrisen – tai nyt jo lähemmäs kaksimetrisen – kinoksen…
