-
Lumiraja
Talvi lähestyy, se valuu hitaasti mutta varmasti alas vuoren rinteitä. Valot syttyvät illalla yhä aikaisemmin, ja sammuvat aamulla yhä myöhemmin. Päivä lyhenee. Ei voikaan enää ajatella, että vielä ehtii. Juuri kun päättää lähteä kävelylle metsään, huomaakin, että ulkona pimenee. Pitäisikin olla tehokas juuri silloin, kun ei jaksaisi olla tehokas, ja saada samat asiat mahtumaan yhä lyhyempään aikaan. Tehdä työpäivä ja lähteä metsään kävelemään. Olla ulkona. Kohta se on aika mahdotonta – ainakin täällä katuvalojen ulottumattomissa, missä pimeä on sysipimeää. Kellojen siirtämisen seurauksena pimeneminen on tapahtunut niin nopeasti, että siihen on vaikea sopeutua. Kropan ja mielen säädöt kertovat vielä, että kun tulee pimeä, on ilta. Pimeällä kuuluu istua sohvalla…
-
Perspektiiviä hakemassa
Olin eilen vakaasti päättänyt tehdä keittiössä perusteellisen siivouksen. Olin päättänyt, että vaikka kuka ehdottaisi mitä ja pyytäisi vaikka mihin, en lähtisi. Nyt pysyisin päätöksessäni. Olen nimittäin toisinaan melkoisen impulsiivinen toimissani, ja asiat jäävät usein kesken. Varsinkin vähän epämieluisat sellaiset. Iltapäivällä kesken jääkaapin pesun tuli puhelu ystävältä: mitä jos kivettäisiin tuonne omalle vuorelle? Ei tarvinnut kauan miettiä, tai oikeammin en miettinyt varmaan ollenkaan. Jääkaapin pesu jä kesken, ovi kiinni ja vaatteiden vaihtoon. Oli nimittäin vähän kiire, että ehdittäisiin tehdä reissu ennen iltahämärää. Se siitä päätöksestä ja keittiön siivoamisesta. No, olen yleensä kivennyt tuonne lähivuorelle ainakin muutaman kerran vuodessa, mutta tänä vuonna se on jäänyt väliin. Olen sitä kyllä…
-
Terveisiä pilven alta
Terveisiä täältä pitkän pilven alta. Rannikkoseutuja on hellitty auringolla, lämmöllä ja upeilla syyskeleillä, mutta me täällä keski-Norjassa olemme jämähtäneet suuren pilven alle jatkuvalta tuntuvaan tihkuun, sumuun ja pimeyteen. Puolukat on edelleen poimimatta ja sipulit nostamatta, koska joka päivä sataa tihuuttaa. Ihan joka päivä jo ainakin kaksi viikkoa. Enemmänkin. Huoh. Marraskelit alkoivat vähän turhan aikaisin. Mainitsin edellisessä postauksessa Norjaan ja norjalaisiin liittyvät usein hyvinkin osuvat stereotypiat. Oma työpaikkani on n i i n norjalainen, että joskus naurattaa. Ruohokattoiset hirsimökit, vuoristomaisemat ja lampaankellojen kilkatus. Eikä vähimpänä punaposkiset työntekijät urheiluvaatteissaan. Työskentelen entiselle maatilalle perustetun psykiatrisen klinikan yhteydessä. Niin kuin kaikilla vähänkin suuremmilla maatiloilla, myös tällä entisellä maatilalla on ns. seter, jonne…
-
Hämärän rajamailla
Eilen vuosi keikahti taas sinne pimeämmälle puolelleen enkä ole ihan varma mitä siitä ajattelisin. Eniten inhoan syyspimeitä ja sitten vähän myöhemmin niitä talvikelejä autoilun kannalta, se kun tuo aina uuden jännitysmomentin työmatkoihin. Muuten kai sitä voisi yrittää ottaa tämän tulevan hämärän nautiskelun kannalta. Sen tiimoilta olenkin perustanut villasukkatehtaan ja joululahjat alkaa olla kohta tehtynä. Monet Norjalaiset odottavat talvea innolla, se kun tarkoittaa uutta hiihtokautta. Jos nimittäin jokin stereotypia pitää täällä kutinsa, niin se on stereotypia talviurheilukansasta. Olen yrittänyt kaivaa itsestänikin esille sitä lapsuuden hiihtäjää, mutta se on hautautunut johonkin niin syvälle, että ei se ihan hevillä löydy. Jos löytyy enää ollenkaan. Ajatus suksien ostamisesta tuo kasvoille vain kireän hymyn. …
