-
Kissan kuolema
Tiesinhän minä sen päivän koittavan. Sitten kun huonoja päiviä on enemmän kuin hyviä, on aika sanoa hyvästi. Eläinlääkäri tuli kotiin kolme viikkoa sitten ja Inestä ei enää ollut. Nyt on vain nuo pojat, Ivar ja Lille Venn. Helpotus ja hirveä ikävä sekoittuvat toisiinsa. Kissan kuolema on asia, jota ei halua kertoa oikein kenellekään. Yksi kissa, mitä siitä. Ota uusi. Voi miten vähän ihmiset ymmärtävätkään. 14 vuotta on kuulkaa pitkä aika nukkua pää samalla tyynyllä, ja jälkeen jäänyt tyhjä tila on paljon suurempi kuin yhden kissan kokoinen. Se on valtava. Ines oli sievän ulkokuorensa takana suuri persoonallisuus. Rautainen tahto ja järkkymätön itsetunto pehmeässä ulkokuoressa. Kultainen kissa, joka rakasti…
-
Mihin se kesä meni?
Vaikka olen aina ollut syksyihminen, niin tänä vuonna syksyssä on vähän erityistä haikeutta. Niin kuin aina tällaisen vähän kesättömän kesän jälkeen. Vaikka kesä ei ihan surkea ole ollutkaan, niin ei niitä oikein kunnollisia kesäpäiviä kovin montaa ollut. Ja nyt tuntuu jo kovasti syksyltä, vaikka ollaan vasta elokuussa. Juuri nyt ajatus pitkästä ja pimeästä syksystä ei tunnu ollenkaan hyvälle ja inspiroivalle, vaikka se on monta kertaa ollut minulle vuoden parasta aikaa. Vietin just sen jälkimmäisen kesälomapätkäni ja pääsin käymään Suomessa asti. Se ensimmäinen pätkähän kului täällä kotona auton ollessa korjaamolla. Ja vaikka lähiloma tuntui silloin kesäkuussa ihan hyvältä idealta, niin ei se ehkä ollutkaan. Sen verran alkoi seinät kaatua päälle…
-
Puutarhahulluus
Olen viettänyt viime päivinä jokusen tunnin tunnin tuolla kasvimaalla lapion ja kuokan kanssa, heitellyt kiviä ja nyhtänyt rikkaruohoja. Samalla on ollut hyvää aikaa miettiä, mikä ihme saa ihmisen vapaaehtoisesti ryhtymään moiseen urakkaan? Ja toisaalta miettimään sitä, miksi ihmeessä kaikki eivät ymmärrä puutarhassa tai kasvimaalla raatamisen ihanuutta? Sillä niin onnellinen olen kyykkiessäni tuolla kädet ja naama mullassa ja meditoidessani rikkaruohojen parissa. Kyllähän puutarhahulluus oikeasti on jonkinlaista hulluutta. Se iskee joka vuosi siinä talvipäivän seisauksen jälkeen, kun mieli alkaa taas siirtyä seuraavan kevääseen ja kesään. Ja kun ensimmäinen siemenluettelo tulee postista vuodenvaihteen tienoilla, on edellisen kesän puurtaminen, rupiset porkkanat ja epäonnistuneet vihannekset jo autuaasti unohtuneet. Jos miettii työn ja…
-
Luomisen tuskaa
Elisabeth Gilbert kirjoittaa kirjassaan ”Big Magic, uskalla elää luovasti” kahdesta erilaisesta ihmistyypistä: laiskasta perfektionistista ja ahkerasta huithapelista. Tunnistin itseni heti tuosta ensimmäisestä, eli laiskasta perfektionistista, ja naurahdin ääneen löytäessäni itseni kirjan sivuilta. Oli nimittäin sen verran osuva määritelmä. Laiskuus ja perfektionismi samassa paketissa; siinä on Gibertin mukaan kaksi ankeuden ja kurjuuden olennaista ainesosaa. Auts. No, onneksi en ole perfektionisti kaikilla elämänalueilla, enkä aina laiskakaan, niin elämä ei ole pelkkää kurjuutta, mutta olen kyllä noita molempia mitä luovuuteen tulee. Oli kyse sitten maalaamisesta, kirjoittamisesta tai vaikkapa tästä blogin pitämisestä – luova prosessihan tämäkin on. Ei toki niin, että pyrkisin täydelliseen blogiin tai kuvittelisin sen edes olevan mahdollista, kaukana…
