-
ja taas mennään…
En ole menossa mihinkään konkreettisesti, mutta mieli menee jo kesään ja kuinkas muuten: viljelyksiin. Viime kesän kasvimaakatastrofin jälkeen olin jo päättänyt, että ei tänä vuonna, mutta kun on se puutarhahulluus… Viime vuonna ( ja jo aikaisemminkin ) olen kipuillut sen kanssa, että minulla ei näin vuokra-asujana ole omaa puutarhaa, jota voisin vuosi vuodelta rakentaa. Mutta se on taas kerran vain mieleni luoma kuvitteellinen este ja veruke. Olen nimittäin erittäin pätevä kehittelemään näitä syitä olla tekemättä jotain. Ja jos jotain saankin aikaiseksi, sisälläni on usein pieni tyytymättömyys, koska asiat voisivat olla vielä paremmin tai jotenkin eri tavalla. Kuvissa on viljelyksiäni muutaman vuoden takaa. Silloinkin olin koko ajan vähän…
-
Myrskyn silmässä
Eletään taas pienen pettymyksen tammikuuta. Talvipäivän seisaus ja joulu on ohi, vuoden vaihteen euforia haihtunut ja kevät ei tullutkaan. Tuli valkoinen, hiljainen ja kuolleelta tuntuva tammikuu. Sitä aina hairahtaa ajatukseen keväästä vähän liian aikaisin, vaikka fakta on, että nyt eletään sitä todellista sydäntalvea. Yritän vihjailla universumille, että riittäis jo. Riittäis kylmä ja riittäis lumi, mutta tässä asiassa toiveitani ei ole kuultu. Tosin tänään istun täällä myrskyn silmässä ja ulkona on valkoista mutta ei hiljaista. Tällä kertaa myrsky ei hypännyt tästä yli vaan tuuli puskee laaksoa pitkin ja vinkuu nurkissa. Huomiseksi on luvattu 3o senttiä uutta lunta. Monet tiet on poikki, rekkoja nostetaan ojista ja olen kiitollinen, että tänään ei tarvinnutkaan…
-
Uuden edessä
Olen kuullut ja lukenut tosi monelta suunnalta, että tämä mennyt vuosi on ollut kammottavan raskas ja vaikea. Ja kyllä se on sitä monelle ollut ihan oikeasti – kyse ei ole vain tunteesta. Ajattelin ensin, että itselleni mennyt vuosi on ollut lähinnä mitäänsanomaton, mutta kyllä se on haastanut omaakin kestävyyttä. Aika kivuttomasti mennyt loppusyksy on vain haihduttanut kesän ahdistukset mielestä. Raskaimpana juttuna omalla kohdallani oli varmaankin vanhan Ines-kissan sairastaminen ja kuolema. Sen rintaa painavan huolen rinnalla, auton jatkuvat hajoamiset ja lomamatkojen peruuntumiset tuntuvat näin jälkeenpäin kuitenkin aika pieniltä vastoinkäymisiltä. Mutta jotenkin kovin tahmea, välillä ahdistavuuteen asti, tämä mennyt vuosi on omallakin kohdallani ollut. En tiedä mistä tällainen niin…
-
Elonmerkkejä
Olin jo jonkin aikaa huomannut liikettä tuolla hiljaisella pihalla. Nykyisten vuokraisäntieni omistamalla hyljätyllä pientilalla. Ensin hävisivät auton romut. Sitten kaadettiin puskia. Ajattelin, että talo on saanut nyt sitten lopullisen purkutuomion. Mutta sitten sinne ilmestyikin pihaan hevoskuljetusvaunu ja aitaus! Taloon oli selvästi muuttamassa joku. Joku jolla on hevosia. Minun talooni! Siihen josta olin salaa aina haaveillut. Kerran jopa maininnutkin isäntäperheelle, mutta ei siihen kuulemma voinut muuttaa, Se oli niin huonossa kuonossa, eikä siinä ollut sähköä eikä vettä. Ensin ärsytti. Seisoin siellä pihassa kädet puskassa ja poljin jalkaani. Noin kuvaannollisesti ainakin. Sitten selvisi, että talooni muuttaakin entinen naapurini. Mies, joka käy kengittämässä nämä meidänkin hevoset. Mies, jonka valtavia työhevosia…
