-
Elämän paradokseja
Elämässä on nykyään tosi usein hetkiä, jolloin seison ikkunassa katselemassa lintuja, nojailen portailla odottamassa kissoja sisälle, tai istun sohvalla takkatulen ääressä vain hengittämässä ja ihmettelen tätä uutta kotiani. Siitä huolimatta saan enemmän aikaiseksi kuin pitkään aikaan. Ja tunnen itseni onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin aikoihin. Se on aika mielenkiintoinen yhtälö oikeastaan. Tai paradoksi, koska eihän sen niin pitäisi mennä, että laiskottelemalla työt hoituu. En oikein osaa selittää, miksi näin oikein on. Varmaan kyse on pohjimmiltaan siitä, että elämä tarjoaa nykyään niin paljon mahdollisuuksia minimeditaatioihin ihan arjessa, että mieli rauhoittuu. Puiden pilkkominen ja uunin sytyttäminen pakottaa pysähtymään, koska aika moni varmaan tietää, mitä tapahtuu, jos pilkkoo polttopuita kiireellä ja hampaat irvessä tai…
-
Loppuelämän ensimmäinen päivä
Täytin eilen taas vuosia. Ensin se ei tuntunut hyvältä. Sitten luin sattumalta instagramista kommentin, kuinka jokainen syntymäpäivä on etuoikeus, jota ei suoda kaikille. Mitä vanhemmaksi elää, sitä suurempi etuoikeus. Se pysäytti ja laittoi ajattelemaan. Ei tämä ole itsestään selvää minullekaan. 25-vuotispäivä olisi voinut olla viimeiseni. Tai oikeastaan tietenkin jokainen mennyt syntymäpäivä olisi voinut olla viimeiseni. Mielen nurina muuttui kiitollisuudeksi. Syntymäpäivän lähestyessä mieleen hiipii usein pieni paniikki siitä, että aika loppuu kesken. On vielä niin paljon, mitä haluaisin tehdä. Muistan kuinka lapsena ystävän kanssa rakennettiin leikkiä niin perusteellisesti, että ei koskaan ehditty kunnolla leikkimään. Kotiinlähdön hetkellä huudettiin aina, että me just alotettiin! Toivon, että sitten joskus viimeisenä päivänä ei ole samaa…
-
Odottelua
Täällä kevät etenee hitaasti, mutta varmasti. Sama koskee vähän kaikkea muutakin. Kaikki on oikein hyvin, mutta silti moni asia on just nyt vähän käymistilassa. Selän paraneminen, se taloasia ja nyt työpaikallakin on ehkä tulossa muutoksia (hyviä sellaisia), mutta nekin ehkä. Kaikki on just nyt epävarmaa. Ei auta kuin antaa ajan kulua ja katsoa, mutta tällainen välitila ei oikein inspiroi kirjoittamaan. Eikä se oikein inspiroi tekemään mitään muutakaan. Elämä menee vähän odotteluksi. Nyt onkin varmaan ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun en ole ostanut yhtään siemenpussia, saati kylvänyt siemeniä. Kun en oikein tiedä, mitä pihaa ja kasvimaata tässä suunnittelisin. Oikeasti ongelma on taas vain korvien välissä, onhan mulla piha ja mahdollisuudet tässäkin,…
-
Vastuu omasta hyvinvoinnista
Olen täällä varmaan aina välillä maininnutkin, että niskani ja hartiani on usein jumissa. Olen kärsinyt näistä ongelmista niin kauan kuin muistan. Viime aikoina ongelmat on äityneet välillä niin pahaksi, että kädet ovat puuduksissa, päätä särkee ja huimaa. Tuntuu, että veri ei kierrä päässä ollenkaan, olen ihan vitivalkoinen kasvoiltani. Olen välillä hierotuttanut itseäni, mutta täällä maalla se ei ole ihan helppoa. Lähipiirissänikin on kyllä taitoa, mutta olen huono vaivaamaan ystäviäni ja pyytämään apua. Toisaalta olen jo pitkään tiennyt ( ja hokenut), että itsestä se on kiinni, mutta jumpannut ja venytellyt vasta viimeisessä hädässä ja juuri sen verran, että pääsen pahimman yli. Viime viikonloppuna tuli kuitenkin jonkinlainen stoppi. Olo oli ikävä, ja…
