-
Kasvimaakatastrofi
Olen tässä odotellut tuulista poutapäivää, että voi nostaa sipulit maasta. Niiden olisi hyvä kuivahtaa tuulessa ulkona. Luovutin ja kävin hakemassa ne tuohon ruokapöydälle paperin päälle kuivumaan – ehdin juuri ennen sadetta. Tämä olisi katovuosi, jos elämä olisi omista viljelyksistä kiinni. Nyt tämä on vain kasvimaakatastrofi. Laitoin tänään kasvimaan alustavasti talviteloille, ja olisi itkettänyt jos ei olisi naurattanut. Kyllä sitä taas miettii, että mitä ihmeen järkeä tässä on? Ainakaan näissä viljelyksissä tuolla pellon laidassa. Kuten kuvista näkee, olen luovuttanut jo aikoja sitten ja kitkeminen on jäänyt. Ei huvittanut kitkeä penkkejä, jossa mikään ei kasvanut. Lähestulkoon kaikki epäonnistui, mikä enemmän mikä vähemmän. Aika moni juttu totaalisesti. Yleensä takuuvarma mangoldi ei…
-
Kesäkuulumisia
Viime kirjoituksesta on hujahtanut lähes kuukausi ja ainakin puutarhatöiden osalta se on mennyt vähän kesää odotellessa. Täällä on koettu useamman päivän kaatosateita ja lähes hallaöitä. Välillä on joutanut oikein työstämään ajatusta siitä, että mitä se pohjoisen kesä nyt oikein tarkoittaakaan. Aika monet kesän reunaehdot ovat nimittäin täyttyneet: on valoisia öitä, on vihreyttä ja vehreyttä, on linnunlaulua ja kukkivat tienpientareet. Mutta sitä kesäistä lämpöä ei ole juurikaan ollut. Vein oikein tuolin tuonne kasvimaan reunalle, että voin siellä sitten kitkemisen lomassa lepuuttaa väsynyttä selkääni, mutta sille tuolille ei ole ollut hirveästi käyttöä. Edes rikkaruohot ei kasva. Eikä siellä olisi edes tarennut istuskella. Aika monet istuttamani siemenet ovat joko uineet kaatosateiden…
-
Puutarhahulluus
Olen viettänyt viime päivinä jokusen tunnin tunnin tuolla kasvimaalla lapion ja kuokan kanssa, heitellyt kiviä ja nyhtänyt rikkaruohoja. Samalla on ollut hyvää aikaa miettiä, mikä ihme saa ihmisen vapaaehtoisesti ryhtymään moiseen urakkaan? Ja toisaalta miettimään sitä, miksi ihmeessä kaikki eivät ymmärrä puutarhassa tai kasvimaalla raatamisen ihanuutta? Sillä niin onnellinen olen kyykkiessäni tuolla kädet ja naama mullassa ja meditoidessani rikkaruohojen parissa. Kyllähän puutarhahulluus oikeasti on jonkinlaista hulluutta. Se iskee joka vuosi siinä talvipäivän seisauksen jälkeen, kun mieli alkaa taas siirtyä seuraavan kevääseen ja kesään. Ja kun ensimmäinen siemenluettelo tulee postista vuodenvaihteen tienoilla, on edellisen kesän puurtaminen, rupiset porkkanat ja epäonnistuneet vihannekset jo autuaasti unohtuneet. Jos miettii työn ja…
-
Uskonpuute
”Saat koko pellon” se sanoi. Isäntä, kun kysyin, jos saisin taas pienen pläntin kasvimaatani varten. Hän ei ehdi eikä jaksa. Sellaista se on se hevosenomistajan elämä, ajattelin. Priorisointia. Sitä vaan priorisoi, kunnes ei jää paljon muuta kuin hevoset. En ole ihan varma, miten riemuissani olin ajatuksesta, että saisin halutessani tuon koko alueen. Jos nimittäin tuntui toivottomalta viime vuonna, niin nyt tuntuu vielä aika paljon toivottomammalta. Muistan kun viime kesänä tuolla seisoessani ajattelin, että koskaan ei ole porkkanan siemen tuntunut näin pieneltä, joten miten pieneltä se mahtaa tuntua tänä vuonna. No ei mun ole tarkoitus koko maata viljellä kuitenkaan, mutta kunhan jotain saisi aikaiseksi. Ja kun saisi vielä vähän…
