-
Uusia alkuja
Vaikka tämä korona ei ihan konkreettisesti ole suuremmin vaikuttanut omaan elämääni, niin jollain kumman tavalla se kuitenkin lamauttaa. Odotan jotain tapahtuvaksi, mutta en tiedä mitä ja milloin. Tunnen olevani keskellä jotain suurta muutosta, mutta en pysty sitä tästä myrskynsilmästä vielä hahmottamaan – niin kuin ei kukaan. Blogin kirjoittaminenkin tuntuu vaikealta. Toisaalta olisi niin pajon sanottavaa, mutta toisaalta ei ole mitään sanottavaa. On vain sen tavallisen arjen yllä väreilevä odottava hiljaisuus. Kummallinen tunne. Nyt tämä ei kuitenkaan tunnu pahaenteiseltä, pikemminkin päinvastoin. Siitä huolimatta, että maailma muuttuu nyt vääjäämättä ja meidän on pakko muuttua siinä mukana. Monelle se muutos tekee tosi kipeää. Varmaan se suurin henkinen haaste meille kaikille onkin…
-
Eihän tässä ollut mitään järkeä, mutta…
Kapusin viime lauantaina olohuoneeni ikkunasta näkyvälle lähivuorelle istuskelemaan ja katselemaan maisemaa vähän uudesta perspektiivistä. Se tekee aina välillä tosi hyvää. Korkealta näkee kauemmaksi, ja asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Sama vaikutus kuin merellä. Vietin silloin nimittäin eräänlaista vuosipäivää: yhdeksän vuotta sitten saavuin tänne laaksoon ensimmäistä kertaa. Tulimme ystävieni kanssa tänne viikonlopun ratsastusreissulle, joka tuli sittemmin mullistamaan koko elämäni. Koko ratsastusreissu meinasi jäädä osaltani toteutumatta. Sen järjestäminen tuntui silloin tosi työläältä, ja mieleni kehitteli tuhat ja yksi hyvää syytä olla lähtemättä. Olin rakentanut ympärilleni jonkinlaisen häkin, josta poistuminen tuntui silloin lähes mahdottomalta. Vaikka oikeasti sen häkin ovi oli oikeasti koko ajan auki, tai sitä häkkiä ei ollut olemassakaan. …
-
Minäkö rohkea?
Moni on ehkä huomannut Kodin kuvalehden tekemän henkilöjutun minusta, eli ihmisestä tämän blogin takana. Jos et, niin käy lukemassa se täältä. Vähän jännitti etukäteen, mutta siitä tuli kiva. Toimittaja oli taitavasti punonut aika monipolvisen tarinani loogiseksi kokonaisuudeksi. Aihe kiinnostaa kovasti, koska todella monet uupuvat ja kaipaavat muutosta. Ehkä suurtakin sellaista. Meidät on saatu haluamaan niin paljon, vaikka oikeasti tarvitsemme niin vähän. Ja väsytämme itsemme siinä oravanpyörässä loppuun. Mutta ei meissä mitään vikaa ole. Maailmassa on. Haastatteluni on herättänyt paljon kommentteja ja kysymyksiä. Yksi ja sama sana toistuu monessa paikassa: rohkeus. Olitpa rohkea. Olen ehkä tehnyt rohkeita ratkaisuja, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni erityisen rohkeaksi. Luin eilen instagramista jotain, joka sanoittaa tosi hyvin ja kauniisti myös…
-
Kuinka oikein olen tänne päätynyt?
Tänne on luvattu runsaita sateita seuraavan vuorokauden ajaksi, ja se tarkoittaa kevättulvaa. Sateet saavat lumet sulamaan myös huipuilta, ja metsät ja rinteet täyttyvät pienistä ja vähän suuremmistakin vesiputouksista. Linnunlauluun sekoittuu jatkuva veden pauhu ja kohina. Vähitellen vesi virtaa tänne laaksoon asti, ja saa joet tulvimaan. Myös tuo oma pieni koskeni on jo nyt kasvanut ihan eri volyymiin, kuin aikaisemmin. Välillä veden mukana lähtevät myös maat vyörymään, ja niinpä säätiedotuksessa onkin tällä hetkellä varoitus paitsi tulvista, niin myös maanvyöryistä. On niin monta asiaa, joita en tiennyt, kun tänne muutin. Vesiputoukset, maanvyöryn ääni kivimassojen vyöryessä vuorten rinteiltä, rinteitä pitkin kiipeilevät sumupilvet. Vaikka luonto on täällä on monella tapaa hyvin samanlainen kuin Suomessa, niin silti se on niin erilainen.…
