-
Elämän paradokseja
Elämässä on nykyään tosi usein hetkiä, jolloin seison ikkunassa katselemassa lintuja, nojailen portailla odottamassa kissoja sisälle, tai istun sohvalla takkatulen ääressä vain hengittämässä ja ihmettelen tätä uutta kotiani. Siitä huolimatta saan enemmän aikaiseksi kuin pitkään aikaan. Ja tunnen itseni onnellisemmaksi ja tyytyväisemmäksi kuin aikoihin. Se on aika mielenkiintoinen yhtälö oikeastaan. Tai paradoksi, koska eihän sen niin pitäisi mennä, että laiskottelemalla työt hoituu. En oikein osaa selittää, miksi näin oikein on. Varmaan kyse on pohjimmiltaan siitä, että elämä tarjoaa nykyään niin paljon mahdollisuuksia minimeditaatioihin ihan arjessa, että mieli rauhoittuu. Puiden pilkkominen ja uunin sytyttäminen pakottaa pysähtymään, koska aika moni varmaan tietää, mitä tapahtuu, jos pilkkoo polttopuita kiireellä ja hampaat irvessä tai…
-
Loppuelämän ensimmäinen päivä
Täytin eilen taas vuosia. Ensin se ei tuntunut hyvältä. Sitten luin sattumalta instagramista kommentin, kuinka jokainen syntymäpäivä on etuoikeus, jota ei suoda kaikille. Mitä vanhemmaksi elää, sitä suurempi etuoikeus. Se pysäytti ja laittoi ajattelemaan. Ei tämä ole itsestään selvää minullekaan. 25-vuotispäivä olisi voinut olla viimeiseni. Tai oikeastaan tietenkin jokainen mennyt syntymäpäivä olisi voinut olla viimeiseni. Mielen nurina muuttui kiitollisuudeksi. Syntymäpäivän lähestyessä mieleen hiipii usein pieni paniikki siitä, että aika loppuu kesken. On vielä niin paljon, mitä haluaisin tehdä. Muistan kuinka lapsena ystävän kanssa rakennettiin leikkiä niin perusteellisesti, että ei koskaan ehditty kunnolla leikkimään. Kotiinlähdön hetkellä huudettiin aina, että me just alotettiin! Toivon, että sitten joskus viimeisenä päivänä ei ole samaa…
-
Hyvää syyspäiväntasausta
Nämä postaustauot vain pitenee ja pitenee… Harmittaa ihan senkin takia, että tämä on toimii myös hyvänä päiväkirjana, jota on itsekin mukava lueskella jälkeen päin. Ja tältä kesältä ja alkusyksyltä olisi toinen toistaan hauskempia tarinoita riittänyt, siitä piti hevoset ja vuohet huolta, mutta en saanut niitä tarinoita tänne kirjoitettua. Tai ehkä niitä voi kertoa täällä jälkeenpäinkin – kuvia onneksi riittää. Nyt on niin vuohet kuin hevosetkin palanneet kotiinsa ja elämä on siltä osin rauhoittunut. Niiden lähtö aiheutti vähän kaksijakoiset tunnelmat. Toisaalta oli ihana, kun pihalla oli elämää. Kun vuohet kävelivät perässäni, mihin ikinä meninkin. Ne olivat mukana raivaamassa risukkoa ja hakemassa polttopuita. Tulivat iloisena vastaan niin aamulla ulos mennessä kuin iltapäivälläkin…
-
Väliaikakatsaus
Mikä merkillinen kesä. Olisi ollut niin paljon kirjoitettavaa, mutta niin vähän aikaa tai energiaa. Muuton piti tapahtua sopivasti ennen lomaa tai siinä ihan loman alussa. Se toteutui loman viimeisenä päivänä. Lähes samassa muuttokuormassa tänne muutti kesätyöntekijät, eli vuohet ja hevoset. Ja kolme kuormallista polttopuita pihaan ( ”että riittää moneksi vuodeksi…” ). Ja siihen sellaiset reilut 30 astetta lämmintä ihan joka päivä. Sen huipentuman jälkeen olenkin ollut sitten tiiviisti palkkatöissä, ja illalla ilman viilentyessä ( sinne 25 asteeseen ), heitellyt halkoja puuliiteriin. Vuohet apulaisina. Niin kuin puutarhassakin, mutta siitä sitten toinen kerta. Enemmän on kuitenkin naurattanut kuin itkettänyt. Välillä alkoi vähän leukapieliä kiristää, mutta päässäni soi yhä uudestaan lause:…
