-
Levoton sielu
Paras aika talvea on juuri alkamassa ja norjalaiset on ihan täpinöissään odottamassa pääsiäiskelejä ja mökkiviikonloppuja tunturissa. Joka paikassa puhutaan suksista ja hiihtämisestä. Itse olen tällä hetkellä niin kurkkua myöten täynnä tätä talvea, että en voi laittaa tänne enää yhtä ainoaa talvikuvaa, vaikka niitä riittäisi. Ainakaan tänään. Olen alkanut vähän miettiä, että miksi ihmeessä asun täällä, vaikka en vain tunnu olevan talvi-ihminen. Onko oikeastaan mitään järkeä istua täällä hankien keskellä yli puolet vuodesta ja haaveilla vähälumisista talvista, pitkistä kesistä ja laventeli- ja unikkopelloista? Jos puutarhanhoito tuo minulle niin paljon enemmän mielihyvää kuin hiihtäminen ja lumileikit, niin voisiko valita toisin? Vieläkö ehtisi ja jaksaisi vaihtaa asuinpaikkaa tai jopa asuinmaata? Olen…
-
Luksusnarinaa?
Luin aamulla Maaret Kallion ajatuksia herättävän kolumnin luksusnarinasta. Siitä, kuinka me narisemme ja valitamme ihan pienistä arkisista vastoinkäymisistä, vaikka tämä meidän tavallinen arki on suurelle osalle maailman ihmisistä vain kaukainen unelma. Luksusnarina on termi, joka jää varmasti elämään. Olen itsekin kirjoittanut turhasta valittamisesta viime syksynä, ja siitä, miten valittaminen on ihmeellisen koukuttavaa. Edellisessä postauksessakin sivusin samaa aihetta. Onko pieni tyytymättömyys sitten ihmisen perusominaisuus vai ollaanko me länsimaiset ihmiset vain niin poispilattuja? Tänään aloin miettiä sitä, että onko meistä ehkä tehty tyytymättömiä valittajia? Koko länsimainen kulutusyhteiskuntahan perustuu siihen, että me ollaan aina vähän tyytymättömiä. Jos emme olisi, ei meillä olisi tarvetta myöskään kuluttaa ja ostaa koko ajan uutta. Mistä…
-
Menneen talven lumet
Kirjoitin aluksi siitä, miten ärsyttää tämä jatkuva lumentulo. Kaivoin arkistosta sopivia lumikuvia, mutta näiden kuvien myötä meni teksti uusiksi. Kun katson noita kuvia, tunnen itseni niin ihmiseksi, enkä vaan voi valittaa. Miksi meidän on niin hemmetin vaikea elää hetki kerrallaan ja olla kiitollisia siitä, mikä on hyvin. Mietin sitäkin, osasinko noita kuvia ottaessani nauttia hetkestä. Lumisade ärsytti varmaan silloinkin ja moni muukin asia. Kun nyt katson taaksepäin, tajuan, millainen kultakimpale käsissäni olikaan. Tai viisi kultakimpaletta. Sydän melkein särkyy sitä muistellessani. Päivän lumiärsytykset sulivat tässä sohvalla istuessa väsymykseksi ja pieneksi haikeudeksi. Kun pienet arkipäiväiset ärsytykset nappaa mielestä kiinni, niistä kannattaa päästää irti, ärsyyntymisen tunteissa kun ei…
-
ja taas mennään…
En ole menossa mihinkään konkreettisesti, mutta mieli menee jo kesään ja kuinkas muuten: viljelyksiin. Viime kesän kasvimaakatastrofin jälkeen olin jo päättänyt, että ei tänä vuonna, mutta kun on se puutarhahulluus… Viime vuonna ( ja jo aikaisemminkin ) olen kipuillut sen kanssa, että minulla ei näin vuokra-asujana ole omaa puutarhaa, jota voisin vuosi vuodelta rakentaa. Mutta se on taas kerran vain mieleni luoma kuvitteellinen este ja veruke. Olen nimittäin erittäin pätevä kehittelemään näitä syitä olla tekemättä jotain. Ja jos jotain saankin aikaiseksi, sisälläni on usein pieni tyytymättömyys, koska asiat voisivat olla vielä paremmin tai jotenkin eri tavalla. Kuvissa on viljelyksiäni muutaman vuoden takaa. Silloinkin olin koko ajan vähän…
