-
Levoton sielu
Paras aika talvea on juuri alkamassa ja norjalaiset on ihan täpinöissään odottamassa pääsiäiskelejä ja mökkiviikonloppuja tunturissa. Joka paikassa puhutaan suksista ja hiihtämisestä. Itse olen tällä hetkellä niin kurkkua myöten täynnä tätä talvea, että en voi laittaa tänne enää yhtä ainoaa talvikuvaa, vaikka niitä riittäisi. Ainakaan tänään. Olen alkanut vähän miettiä, että miksi ihmeessä asun täällä, vaikka en vain tunnu olevan talvi-ihminen. Onko oikeastaan mitään järkeä istua täällä hankien keskellä yli puolet vuodesta ja haaveilla vähälumisista talvista, pitkistä kesistä ja laventeli- ja unikkopelloista? Jos puutarhanhoito tuo minulle niin paljon enemmän mielihyvää kuin hiihtäminen ja lumileikit, niin voisiko valita toisin? Vieläkö ehtisi ja jaksaisi vaihtaa asuinpaikkaa tai jopa asuinmaata? Olen…
-
Luksusnarinaa?
Luin aamulla Maaret Kallion ajatuksia herättävän kolumnin luksusnarinasta. Siitä, kuinka me narisemme ja valitamme ihan pienistä arkisista vastoinkäymisistä, vaikka tämä meidän tavallinen arki on suurelle osalle maailman ihmisistä vain kaukainen unelma. Luksusnarina on termi, joka jää varmasti elämään. Olen itsekin kirjoittanut turhasta valittamisesta viime syksynä, ja siitä, miten valittaminen on ihmeellisen koukuttavaa. Edellisessä postauksessakin sivusin samaa aihetta. Onko pieni tyytymättömyys sitten ihmisen perusominaisuus vai ollaanko me länsimaiset ihmiset vain niin poispilattuja? Tänään aloin miettiä sitä, että onko meistä ehkä tehty tyytymättömiä valittajia? Koko länsimainen kulutusyhteiskuntahan perustuu siihen, että me ollaan aina vähän tyytymättömiä. Jos emme olisi, ei meillä olisi tarvetta myöskään kuluttaa ja ostaa koko ajan uutta. Mistä…
-
Menneen talven lumet
Kirjoitin aluksi siitä, miten ärsyttää tämä jatkuva lumentulo. Kaivoin arkistosta sopivia lumikuvia, mutta näiden kuvien myötä meni teksti uusiksi. Kun katson noita kuvia, tunnen itseni niin ihmiseksi, enkä vaan voi valittaa. Miksi meidän on niin hemmetin vaikea elää hetki kerrallaan ja olla kiitollisia siitä, mikä on hyvin. Mietin sitäkin, osasinko noita kuvia ottaessani nauttia hetkestä. Lumisade ärsytti varmaan silloinkin ja moni muukin asia. Kun nyt katson taaksepäin, tajuan, millainen kultakimpale käsissäni olikaan. Tai viisi kultakimpaletta. Sydän melkein särkyy sitä muistellessani. Päivän lumiärsytykset sulivat tässä sohvalla istuessa väsymykseksi ja pieneksi haikeudeksi. Kun pienet arkipäiväiset ärsytykset nappaa mielestä kiinni, niistä kannattaa päästää irti, ärsyyntymisen tunteissa kun ei…
-
Uuden edessä
Olen kuullut ja lukenut tosi monelta suunnalta, että tämä mennyt vuosi on ollut kammottavan raskas ja vaikea. Ja kyllä se on sitä monelle ollut ihan oikeasti – kyse ei ole vain tunteesta. Ajattelin ensin, että itselleni mennyt vuosi on ollut lähinnä mitäänsanomaton, mutta kyllä se on haastanut omaakin kestävyyttä. Aika kivuttomasti mennyt loppusyksy on vain haihduttanut kesän ahdistukset mielestä. Raskaimpana juttuna omalla kohdallani oli varmaankin vanhan Ines-kissan sairastaminen ja kuolema. Sen rintaa painavan huolen rinnalla, auton jatkuvat hajoamiset ja lomamatkojen peruuntumiset tuntuvat näin jälkeenpäin kuitenkin aika pieniltä vastoinkäymisiltä. Mutta jotenkin kovin tahmea, välillä ahdistavuuteen asti, tämä mennyt vuosi on omallakin kohdallani ollut. En tiedä mistä tällainen niin…
