-
Tuumaustauko
Joskus vain sanat loppuu ja yhtäkkiä ei ole mitään sanottavaa, tai tässä tapauksessa kirjoitettavaa. Tai olisi paljonkin, mutta ne eivät koskaan ehtineet tänne blogiin asti. ”Ei taida elämä olla aina niin aurinkoista, kun blogista saa vaikutelman”, minulle sanottiin, koska pitkä kirjoitustauko oli saanut miettimään. No, toivottavasti blogista ei saa vaikutelmaa, että elämä olisi pelkkää aurinkoa ja kauniita maisemia, koska eihän se sitä ole. Ei vaikka eläisi missä. Arki on arkea, välillä se naurattaa, välillä enemmänkin itkettää. Joskus vain väsyttää. Töissä on raskasta, ulkona sataa ja on kylmä, oma saamattomuus ärsyttää, ystävät tekee ohareita, siemet ovat kylvämättä ja taimet istuttamatta. Pitäisi päättää ja ratkaista asioita, vaikka ei millään jaksaisi.…
-
Ihana sade ja muinaisten hevosmiesten kuiskuttelut
Tiedättekö tunteen, kun pitkän ja kuuman päivän päälle pääsee lopultakin suihkuun? Tai kun oikein janoisena saa lasin vettä? Luonnosta tuntui varmaan ihan samalta, kun eilen alkoi lopultakin sataa. Jotenkin tunsin sen omassakin kropassani. Ja miksi ei? Olemmehan mekin osa luontoa – tiiviimmin, kuin ehkä osaamme ajatellakaan. Olin eilen töissä, ja ihan jokaisen suusta sain kuulla saman lauseen: ”Ihanaa kun sataa!” Kun täällä on viimeksi satanut, se oli lunta, ja siitä on yli kuukausi. Sen jälkeen on pääasiassa paistanut aurinko. Mutta nyt sataa ainakin pari päivää. Sade potkaisee myös kevään kunnolla käyntiin. Loputkin lumet saa kyytiä ja maa vihertää. Jo ennen aamiaista olin ulkona mittailemassa pihaa, kuuntelemassa linnunlaulua ja vetämässä keuhkot täyteen ilmaa. Minulle tämä on…
You May Also Like
Saman otavan alla muuttaa
Toivon siemeniä
Mikä minä olen puhumaan omavaraisuudesta
-
Matkaväsymystä ja vähän politiikkaa
Olin viikon Suomessa. Täällä Norjassa oli sillä välin lämmintä, joten ajattelin, että tänne olisi saapunut poissaollessani kunnon kevät. Mutta kun kävin äsken viemässä linnuille siemeniä, lunta oli edelleen polveen saakka. Yhdessä kohdassa upposin reisiä myöten, ja meinasin jäädä sinne. Joten vähän saa vielä odottaa ennen kuin pääsee haravoimaan. Mutta tämä on ihanaa aikaa. Ihan parasta kun kaikki on vielä edessä. Suomessa vietin aikaani Helsingissä. Olen asunut vähän siellä ja täällä, mutta jos minun pitäisi valita Suomesta se tärkein ja tutuin paikka, niin se olisi kyllä Helsinki. Päätin tällä kertaa mennä ihan keskustaan asti, ja kävin katsomassa Frantisek Kupkan näyttelyn Ateneumissa (suosittelen). Näyttelyn jälkeen ajattelin vähän kierrellä ja ”haistella” entisen kotikaupunkini…
-
Muutama sana norjalaisen lapsityövoiman käytöstä
”Det ordner seg!”, sanoo norjalainen. Kyllä se järjestyy. Keskivertonorjalaiset ovat suomalaisiin verrattuna jotenkin huomattavasti huolettomampia, ei se ole niin justiinsa. Asiat tehdään usein vähän sinne päin ja se riittää. Kuvittelin ennen olevani aika rento ja suurpiirteinen tyyppi, mutta täällä olen löytänyt itsestäni yllättäen perfektionistin, sääntöihmisen ja niuhottajan. Jos suomalaiset ovat sisukkaita, niin norjalaiset ovat reippaita. Ihan älyttömän reippaita. Miellän suomalaisen sisukkuuden sellaiseksi vähän veren maku suussa ja usein yksin äheltämiseksi. Suo kuokka ja Jussi, tiedättehän. Apua ei ihan helpolla pyydetä, ja itsellenikin se on usein vaikeaa. Norjalainen reippaus on iloista yhdessä tekemistä ja muiden tsemppaamista. Norjalainen kuitenkin kiipeää pikkulasten kanssa sellaisille vuorille, mihin suomalaista ei ihan vähällä saisi. Lasten kanssa…
