-
Uusia alkuja
Vaikka tämä korona ei ihan konkreettisesti ole suuremmin vaikuttanut omaan elämääni, niin jollain kumman tavalla se kuitenkin lamauttaa. Odotan jotain tapahtuvaksi, mutta en tiedä mitä ja milloin. Tunnen olevani keskellä jotain suurta muutosta, mutta en pysty sitä tästä myrskynsilmästä vielä hahmottamaan – niin kuin ei kukaan. Blogin kirjoittaminenkin tuntuu vaikealta. Toisaalta olisi niin pajon sanottavaa, mutta toisaalta ei ole mitään sanottavaa. On vain sen tavallisen arjen yllä väreilevä odottava hiljaisuus. Kummallinen tunne. Nyt tämä ei kuitenkaan tunnu pahaenteiseltä, pikemminkin päinvastoin. Siitä huolimatta, että maailma muuttuu nyt vääjäämättä ja meidän on pakko muuttua siinä mukana. Monelle se muutos tekee tosi kipeää. Varmaan se suurin henkinen haaste meille kaikille onkin…
-
Kun maailma pysähtyi
Kun on kysytty, mikä saa kriisialueilla työskentelevät ihmiset palaamaan aina uudestaan olosuhteisiin, jotka ovat äärimmäisen haastavia ja jopa hengenvaarallisia, nämä vastaavat usein, että vasta siellä tuntee olevansa todella elossa. Kuoleman ja vaaran läheisyys paradoksaalisesti voimistaa elossaolon tunnetta, ja siihen tunteeseen jää helposti koukkuun. On helppo ajatella, että sellainen tila on jotenkin poikkeuksellista tai epänormaalia, mutta oikeastaan sen tulisi olla luonnollinen olotilamme. Se, että olisimme hereillä, valppaina ja läsnä koko ajan, sen sijaan että kuljemme autopilotilla ja puoliunessa puhelintamme tuijottaen. SE on epänormaalia. Myös monet henkiset traditiot puhuvat siitä, että vasta tiedostamalla oman kuolevaisuutensa, voi oikeasti arvostaa elämää. Jokainen elossaolon hetki on ainutlaatuinen. Kun tämä koronatilanne tuli täällä todella…
-
Puutarhaunelmia ja -paineita
Työviikonloppu vaihtui sairastuvaksi ja flunssa pakotti sohvalle. Aurinko paistaa päivä päivältä korkeammalta ja kauemmin, mutta luistinradaksi muuttuneet pihatiet hillitsevät ulkoiluhaluja, ja tekivät sisällä sairastamisesta siedettävämpää. Ihana valo on kuitenkin hurauttanut tähän asti talviuntaan uinuneet puutarhahormonit käyntiin, ja niinpä eilinen meni katsellessa Ruotsin tv neloselta Mandelmannien uusinta kautta (en edelleenkään tajua, miksi sitä ei näytetä Suomessa). Olen kirjoittanut ihanista Mandelmanneista ja Mandelmannien ihanasta puutarhasta ja eläinlaumasta jo viime keväänä. Mutta näissä ihanissa puutarhaohjelmissa on sellainen kääntöpuoli, että vaikka ne aluksi inspiroivat, ne saattavat myös aiheuttaa paineita. Huomasin katselevani Mandelmannienkin puutarhaa vähän sillä silmällä. Että ei minusta ole ikinä tuohon. Sitten järjen ääni kuiskasi, että siellä on rakennettu puutarhaa yli…
-
Koko elämän KonMari
Vaikka en eläkään suoranaisessa tavarakaaoksessa, minulla on yksi huone, joka toimii varastona. Vein sinne tähän taloon muuttaessani kaiken sellaisen, jolle en silloin keksinyt muutakaan paikkaa. Tarkoituksena oli käydä ne tavarat läpi ”sitten joskus”. Nyt puolitoista vuotta myöhemmin, en ole avannut tuon huoneen ovea montaakaan kertaa. Siitä huolimatta, että siellä on niin paljon kaikkea ”tärkeää”, että vapaata lattiatilaa ei juurikaan ole. Olen pari kertaa alkanut sitä siivoamaan, mutta luovuttanut. En varmasti ole ainoa, jolla on tällainen varasto tai roinahuone. Jos ei satu olemaan ylimääräistä huonetta tai vinttiä omasta takaa, voi niitä ylimääräisiä tavaroita varten vuokrata aina varaston. Ymmärtääkseni se on nykyään aika iso bisnes. Kätevää, mutta jos tarkemmin…
