-
Kuinka oikein olen tänne päätynyt?
Tänne on luvattu runsaita sateita seuraavan vuorokauden ajaksi, ja se tarkoittaa kevättulvaa. Sateet saavat lumet sulamaan myös huipuilta, ja metsät ja rinteet täyttyvät pienistä ja vähän suuremmistakin vesiputouksista. Linnunlauluun sekoittuu jatkuva veden pauhu ja kohina. Vähitellen vesi virtaa tänne laaksoon asti, ja saa joet tulvimaan. Myös tuo oma pieni koskeni on jo nyt kasvanut ihan eri volyymiin, kuin aikaisemmin. Välillä veden mukana lähtevät myös maat vyörymään, ja niinpä säätiedotuksessa onkin tällä hetkellä varoitus paitsi tulvista, niin myös maanvyöryistä. On niin monta asiaa, joita en tiennyt, kun tänne muutin. Vesiputoukset, maanvyöryn ääni kivimassojen vyöryessä vuorten rinteiltä, rinteitä pitkin kiipeilevät sumupilvet. Vaikka luonto on täällä on monella tapaa hyvin samanlainen kuin Suomessa, niin silti se on niin erilainen.…
-
Suorituspaineita
”Mieti tarkkaan, mitä toivot, koska se saattaa toteutua.” on joku viisas joskus sanonut. Ja kun olen tässä nyt aika monta vuotta urputtanut, että kun ei ole sitä omaa puutarhaa, niin joku tuolla ylhäällä ajatteli, että pistetääs tuolle nyt sitten tollanen puutarha, jos se vaikka lopettais valittamisen. Ja tämä tällainen ”puutarha” on siis suuri tontti tai piha, jossa ei ole mitään. Heinä kasvaa komeasti. Yksi vanha raparperi ja yksi vanha viinimarjapuska, mutta siinä se. On tässä ollut joskus perunamaa ja jotain istutuksia, mutta siitä on kauan. Vuoden 1968 ilmakuvassa tässä on ollut komeat viljelykset, mutta vuoden 1974 ilmakuvassa ne ovat jo suurelta osin hävinneet. Mutta voi toivoa, että se vanha puutarhamaa…
-
Kärsimätön puutarhuri
Jossain on joskus tutkittu, että sosiaalisen median käyttö ei lisää onnellisuutta, vaan pikemminkin päinvastoin. Ei se nyt ihan niin suoraviivaista taida olla, mutta pakko tunnustaa, että viime päivinä instagramin ja facebookin selailu on herättänyt minussa hienoista kateutta. Täällähän on ollut tosi keväistä. Aurinko paistaa, lämpötilat ovat olleet vähän plussan puolella ja linnut visertelee keväisesti. Aika täydellinen kevätsää siis, niin kuin taitaa olla koko pohjolassa ( ihan pohjoista lukuunottamatta). Mutta kun plussakelit sai täällä lumet vyörymään katoilta ja synnyttivät seinustalle reilusti yli metriset kinokset entisten lisäksi, niin aika monessa paikassa näyttää jo krookukset kurkistelevan seinustoilla. Omat krookukset nukkuvat vielä syvällä hankien alla, ja taas huomaan miettiväni, että olisiko sittenkin…
-
Äiti
Äitini kuoli kolme viikkoa sitten, siitä tämä tauko. Hän oli jo iäkäs, väsynyt ja halusi pois, joten kuolema ei tullut yllätyksenä. Silti se pysäyttää. Suru ei ole ollut lohdutonta, vaan pikemminkin kuin pehmeä huopa, johon olen kääriytynyt ja halunnutkin kääriytyä. Olen tehnyt pakolliset, mutta en enempää. Puhunut enimmäkseen perheen kesken. Muistellut, nauranut ja itkenyt. Viimeisenä yönä ennen äidin kuolemaa havahduin siihen, kun joku sanoi unessani hyvin käskevällä äänellä, että äitisi soittaa. Heräsin ja minun oli vaikea hengittää. Mietin lähestyvää kuolemaa ja ajattelin, että pian en ole enää kenenkään lapsi. Mitä sitten, kun kukaan ei enää rakasta samalla tavalla ehdoitta ja pyyteettömästi kuin äiti? Sitten oivalsin, että vaikka äiti…
