-
Ei koronaa vaan kosmoksia
Täällä kaikki hyvin, vaikka blogissa onkin ollut kovin hiljaista. Kaksi kuukautta on hurahtanut. Pitäisi kai sanoa, että kesä on hurahtanut, mutta kun en vielä haluaisi luopua tästä kesästä – just vasta alkoi kosmokset kukkia. Mutta on siellä jo ihan selvää kirpeyttä ilmassa. Makuuhuoneen ikkuna pitää sulkea yöksi ja aamuisin laittaa tulta hellaan. Elokuussa on aina jotain haikeansuloista. Puutarha ja kasvimaa on elokuussa usein parhaimmillaan ja iltojen hämäryys tuntuu mukavalta, mutta tuulessa on on jo aavistus tulevasta talvesta ja pitkästä pimeästä. Ilta-aurinko paistaa matalammalta ja saa varjot pitenemään. Vaikka syksystä pidänkin, kesä loppuu kuitenkin taas ihan liian pian. Mulla olisi niin paljon sanottavaa ja kirjoitettavaa, että en tiedä…
-
Kaupunkilaishiiri pihahommissa
En tiedä, olenko hidas oppimaan vai onko muistini poikkeuksellisen lyhyt ja poikkeuksellisen valikoiva, koska tunnun toistavan samat virheet vuodesta toiseen. Ainakin mitä puutarhaan ja pihaan tulee. Viimeksi kirjoittaessani totesin, että kesä yllättää minut aina kesken aamukahvien. Suunnittelen koko kevään hirveästi, mitä aion tehdä ja kuinka sen toteutan, ja sitten olenkin yhtäkkiä pahasti myöhässä. Nyt seison pihalla hämmästellen sitä, kuinka joka paikka rehottaa ja kasvaa heinää, horsmaa, koiranputkea ja nokkosta, vaikka just oli niin siistiä. ”Juuri” kitkemäni ja leikkaamani herukkapensas on hävinnyt jonnekin nokkosten ja koiranputkien sekaan, puron rantaan suunnittelemani meditointipaikka on lähes läpipääsemättömän vatukon takana ja kärryllinen hevosenlantaa on sekin hävinnyt jonnekin heinikkoon. Kasvun voima yllättää aina. …
-
Ja yhtäkkiä on kesä
Mikä kummallinen kevät. Menee vähän toisteluksi, mutta olo on edelleen vähän epätodellinen ja odottava. Kaikki on niin kuin ennen, mutta mikään ei ole niin kuin ennen. Totesin ystävälleni, että jos joku kaunis päivä ufo laskeutuisi takapihalle, niin en varmaan kauheasti enää hämmästyisi. Elämä jatkuu, mutta blogin kirjoittaminen, tai oikeammin siihen ryhtyminen tuntuu välillä ylivoimaiselta. Ja joo, eihän mun ole mikään pakko blogia kirjoittaa, mutta kun haluan. En vaan saa aikaiseksi, ja itseä ärsyttää. Ja mitä pidempi tauko, sen vaikeampaa, mutta ehkä se tästä taas lähtee. Olisi nimittäin niin paljon kirjoitettavaa. Mutta ehkä tästä tulee nyt vaan sellainen tilannekatsaus näin alkuun. Jonkinlaista ajatuksenvirtaa, jotta pääsen käyntiin. Kevät eteni…
-
Puutarhaunelmia ja -paineita
Työviikonloppu vaihtui sairastuvaksi ja flunssa pakotti sohvalle. Aurinko paistaa päivä päivältä korkeammalta ja kauemmin, mutta luistinradaksi muuttuneet pihatiet hillitsevät ulkoiluhaluja, ja tekivät sisällä sairastamisesta siedettävämpää. Ihana valo on kuitenkin hurauttanut tähän asti talviuntaan uinuneet puutarhahormonit käyntiin, ja niinpä eilinen meni katsellessa Ruotsin tv neloselta Mandelmannien uusinta kautta (en edelleenkään tajua, miksi sitä ei näytetä Suomessa). Olen kirjoittanut ihanista Mandelmanneista ja Mandelmannien ihanasta puutarhasta ja eläinlaumasta jo viime keväänä. Mutta näissä ihanissa puutarhaohjelmissa on sellainen kääntöpuoli, että vaikka ne aluksi inspiroivat, ne saattavat myös aiheuttaa paineita. Huomasin katselevani Mandelmannienkin puutarhaa vähän sillä silmällä. Että ei minusta ole ikinä tuohon. Sitten järjen ääni kuiskasi, että siellä on rakennettu puutarhaa yli…
